Loppu

Tajunnan virtana kirjoitettu lopetus kauan sitten aloittamalleni novellisarjalle. Lukujärjestys on Alku, Väli ja Loppu. Muutenhan sitä ei olisi kukaan tajunnut.

---

Huokaisin syvään henkeä. Tavallisesti pelini kulki paremmin, mutta Arnoldin hermostuneisuus oli vaikuttanut minuun. Tavallisesti huomasin Sepon bluffit joka kerta, mutta tänä iltana hänellä tuntui olevan erinomainen tuuri. Sen sijaan Arnold pokeri peli oli aivan hukassa ja Iso-Arskalla ei ollut tuuri puolellaan. Näin Sepon silmissäkin epäilyksen siemenen ja ensimmäistä kertaa kuukausiin mietin, että kuka tuo Arnold on. Aiva kuin hänen otsaltaan olisi valunut hikipisara ja oliko hänen takkinsa alla ase? Arnoldin puheenaiheetkin olivat erilaisia kuin tavallisesti. Hän uteli kauheasti, mitä tämän tilan takana olisi, mistä me tietäisimme mehän vain vuokrasimme tätä tilaa. Sitten se tapahtui.

"Poliisi, kädet ylös, liikkumatta" raikasi korvistani, kun kymmenkunta luotiliiveihin pukeutunutta miestä ryntäsi ovista ja ikkunoista sisään. "Missä ne huumeet on?" Arnold oli pompannut myös pystöön ja osoitti meitä aseellaan ja minulla ei ollut mitään hajua, mitä täällä tapahtui. Iso-Arska ja Seppo olivat yhtä pihalla tapahtumista kuin minä. Meitä sysättiin kohti seinää ja huudettiin korviin kertomaan huumeista ja bisneksestä, mitä pyöritimme. Kaikki meistä vannoivat, että ei ole mitään tietoa mistään huumebisneksistä ja koko tilanne vaikutti absurdilta. Sitten yksi poliiseista tuli huoneen perältä ovelta ja sanoin löytäneensä ne. Mitkä? Sitten se tapahtui.

Pauke alkoi kuulua ikkunoista ja poliiseja tippui maahan tuskaisesti huutaen. Venäläisen näköisiä miehiä ryntäsi sisään tulittaen jonkinnäköisillä konetuliaseilla. Hyppäsin kohti maata ajatellen kuolemaa, perhettäni, nalkuttavaa vaimoani. Räiske kuului, kaikki oli sekasortoa, en uskaltanut nostaa päätäni. Kuuntelin pauketta minkä pystyin, hätäisiä huutoja. Sitten se oli ohi niin äkkiä kuin se oli alkanutkin, mutta ääni ei loppunut. Korvani soivat edelleen koko näkökenttäni oli sumuisa. Seppo oli ottanut osumaa ja Arskaa ei näkynyt missään. Yritin katsella ympärilleni, mutta en nähnyt ketään seisomassa vaan kaikki tuntuivat makaavan omissa lammikoissaan. Lähdin suuntaamaan ulko-ovelle, pakko päästä pois, kotia. Aukaisin oven ja sitten se tapahtui.

Tunsin jonkin kuuman menevän läpi rintakehästäni. Voima heitti minut selälleen samantien ja sitten tuli kipu. Vaimo, lapset. Miksi? Kysyin sitä ääneen, mutta mitään ei selvinnyt. Eikö minulle vastattu vai enkö vain kuunnellut. Sitten kaikki loppui, yhdessä huutavan kovassa pamauksessa, koko maailma loppui.

Alku

Tämä luultavasti tarvii hieman ennakkoon selvitystä. Seuraava teksti kai yrittää esittää jotain novellin poikasta. Kirjoitin sen täysin suunnittelematta lähinnä yhdestä ajatuksesta, mikä minulla oli yhtenä iltana yrittäessäni saada unta. Se mitä muutin kirjaimiksi muistuttaa osaa siitä ajatuksesta ja on toki muuttunut melkoisen paljon. Tätä ei ole hiottu millään tavalla tai jatkoa en ole sen kummemmin miettinyt eteepäin. Ajatus olisi kuitenkin tehdä tästä jonkinlainen kolmiosainen tarinan pätkä.

--

Kävelin pitkin pimeää kujaa kohti ovea. Kuja esitti hyvin normaalia kujaa suurimmasta osasta tämän puolen kaupungin kujista. Ensinäkin se oli pimeä, juuri sellainen mitä näkee elokuvissa tai sarjakuvissa, jossa ryöstöt, pahoinpitelyt, murhat ja raiskaukset tapahtuvat. Juuri sellainen kuja, mitä kenenkään ei pitäisi kulkea. Roskaa oli ympäriinsä ja haju kerrassaan karmaiseva. En ollut kuitenkaan peloissani. Tiesin, mitä oven takana oli. Olin ollut osa oven takana tapahtuvia kokouksia jo vuosia. Ensin olin hermostunut, joka kerta, että paljastuisin, että he huomaisivat koko minän olevan pelkkää illuusiota. Illuusiota, jota olin esittänyt jo vuosia ja tullut sinuksi sen kanssa. Tämä työ oli vaatinut, että elin tälle illuusiolle. Niimpä tein sen. Nykyään en enää pelännyt, en ollut hermostunut. Olin vanha tekijä ja illuusio, jota olin esittänyt oli kasvanut minuksi. Nautin siitä, suurenmoisesti.

 Tämä johtikin siihen, että olinko valmis päättämään sen tänään tai huomenna tai edes viiden vuoden kuluttua. Nyt oli kuitenkin tullut se hetki ja mitä vaihtoehtoja minulla oli? Poliisi tiesi, kolleegani tiesivät mitä tein tai ainakin niin useat joille tieto oli luotettu. Jos yrittäisin perääntyä nyt, joutuisin nopeasti lukkojen taakse. Jos menisin suunnitelmien mukaan, urani lain tällä puolella olisi ohi. Kasvoni tiedettäisiin ja tuskin pystyisin edes soluttautumaan mihinkään muualle enää ikinä. Tämä olisi ohi. Asia, josta nautin olisi ohi. Olinko siihen valmis? En. Oliko minulla vaihtoehtoja? Ei. Niimpä astuin ovesta sisälle.