Loppu

Tajunnan virtana kirjoitettu lopetus kauan sitten aloittamalleni novellisarjalle. Lukujärjestys on Alku, Väli ja Loppu. Muutenhan sitä ei olisi kukaan tajunnut.

---

Huokaisin syvään henkeä. Tavallisesti pelini kulki paremmin, mutta Arnoldin hermostuneisuus oli vaikuttanut minuun. Tavallisesti huomasin Sepon bluffit joka kerta, mutta tänä iltana hänellä tuntui olevan erinomainen tuuri. Sen sijaan Arnold pokeri peli oli aivan hukassa ja Iso-Arskalla ei ollut tuuri puolellaan. Näin Sepon silmissäkin epäilyksen siemenen ja ensimmäistä kertaa kuukausiin mietin, että kuka tuo Arnold on. Aiva kuin hänen otsaltaan olisi valunut hikipisara ja oliko hänen takkinsa alla ase? Arnoldin puheenaiheetkin olivat erilaisia kuin tavallisesti. Hän uteli kauheasti, mitä tämän tilan takana olisi, mistä me tietäisimme mehän vain vuokrasimme tätä tilaa. Sitten se tapahtui.

"Poliisi, kädet ylös, liikkumatta" raikasi korvistani, kun kymmenkunta luotiliiveihin pukeutunutta miestä ryntäsi ovista ja ikkunoista sisään. "Missä ne huumeet on?" Arnold oli pompannut myös pystöön ja osoitti meitä aseellaan ja minulla ei ollut mitään hajua, mitä täällä tapahtui. Iso-Arska ja Seppo olivat yhtä pihalla tapahtumista kuin minä. Meitä sysättiin kohti seinää ja huudettiin korviin kertomaan huumeista ja bisneksestä, mitä pyöritimme. Kaikki meistä vannoivat, että ei ole mitään tietoa mistään huumebisneksistä ja koko tilanne vaikutti absurdilta. Sitten yksi poliiseista tuli huoneen perältä ovelta ja sanoin löytäneensä ne. Mitkä? Sitten se tapahtui.

Pauke alkoi kuulua ikkunoista ja poliiseja tippui maahan tuskaisesti huutaen. Venäläisen näköisiä miehiä ryntäsi sisään tulittaen jonkinnäköisillä konetuliaseilla. Hyppäsin kohti maata ajatellen kuolemaa, perhettäni, nalkuttavaa vaimoani. Räiske kuului, kaikki oli sekasortoa, en uskaltanut nostaa päätäni. Kuuntelin pauketta minkä pystyin, hätäisiä huutoja. Sitten se oli ohi niin äkkiä kuin se oli alkanutkin, mutta ääni ei loppunut. Korvani soivat edelleen koko näkökenttäni oli sumuisa. Seppo oli ottanut osumaa ja Arskaa ei näkynyt missään. Yritin katsella ympärilleni, mutta en nähnyt ketään seisomassa vaan kaikki tuntuivat makaavan omissa lammikoissaan. Lähdin suuntaamaan ulko-ovelle, pakko päästä pois, kotia. Aukaisin oven ja sitten se tapahtui.

Tunsin jonkin kuuman menevän läpi rintakehästäni. Voima heitti minut selälleen samantien ja sitten tuli kipu. Vaimo, lapset. Miksi? Kysyin sitä ääneen, mutta mitään ei selvinnyt. Eikö minulle vastattu vai enkö vain kuunnellut. Sitten kaikki loppui, yhdessä huutavan kovassa pamauksessa, koko maailma loppui.

Väli

Pokeripöytä oli asetettu keskelle avaraa tilaa, niin kuin se oli jo vuosia. Joka toinen viikko tulimme tänne pakoon maailmaa tuolla ulkona, pakoon vaimojamme, pakoon todellisuuttamme. Täällä meillä oli vain toisemme, pokeripöytä, kasa rahaa, sikareita ja yleensäottaen rentouttavaa uhkapeliä. Tunsimme melko hyvin toisemme tai siis minä, Olavi ja Iso-Aarne. Samaa ei voinut sanoa Arnold Von Basiliskista. Hän oli ikäänkuin vain ilmestynyt yhtenä päivänä. Hänellä oli yleensä melko suuri määrä rahaa mukana ja iesus kuiten kukaan meistä ei voinut tajuta kuinka voi olla niin huono pokerissa. Syy oli kai osaksi siinä, että hän ei tuntunut olevan aina ihan tässä maailmassa. Hän puhui huumeista ja niiden myynnistä, moneen otteeseen oli viitannut sitä meidän “bisneksenä”. Kukaan ei oikeastaan ymmärtänyt ja, jos totta puhutaan kukaan ei uskonut Arnold Von Basiliskin olevan hänen oikea nimensä. Annoimme hänen kuitenkin pelata kerran kuukaudessa. Hänen häviämisensä rahoitti koko pelaamisen meille muille.

Olavi voitti meistä useimmin. Hänen valkoinen risupartansa takaa virnuileva suu tuntui olevan yleensäottaen meitä muita askeleen edellä. Juopon tuuriksi, sitä aluksi sanottiin, mutta yhä useamman illan jälkeen tuli selväksi, että hänen viattomilta näyttäneet silmät eivät olleet niin viattomat. Ne piilottivat taakseen oman määränsä viisautta ja taitoa pelata ihmistä vastaan. Iso-Aarne ei osannut pelata kuin hyvillä korteilla. Hän hävisi lähes yhtä paljon kuin Arnold, paitsi iltoina jolloin hänen tuurinsa oli loppumaton. Jos vaikutti edes hieman, että hän bluffaisi katsoin sen. Siitä oli myös hyötyä tänä iltana napatessani ison potin häneltä heti alkuun.

Tämä ilta tuntui muutenkin olevan minun. Korttini olivat lähes poikkeuksetta hyviä ja olin löytänyt tietynlaisen hurmoksen peliini. Kaikki kulki erinomaisesti. Jopa Olavi missasi täysin bluffini ja Arnoldia pelasin lähes rutiinilla aivan miten halusin. Miestä kiinnosti hänen omat löpinänsä paljon enemmän kuin mikään muu. Tänä iltana vielä enemmän kuin ennen ja hetken ajatukseni pysähtyivät. Ohikiitävän hetken ajan olin varma, että näin hänen silmissään hermostuneisuutta, että olisin nähnyt aseen, mutta se oli vain ohikiitävä hetki. Olin tänään voittamaton!