Näen itseni pellolla, joen rannalla. Aurinko on laskemassa maalaten taivaan verenpunaiseksi ja väritys hohkaa kasvoilleni myös veden pinnasta. Taianomainen fiilis ja suorastaan nostalginen tunnelma. Taustalla soi musiikkia jostain maailman vanhimmasta mankasta, joka on parhaat päivänsä nähnyt. Tychon ja Beach Housen unenomaiset soinnut leijailevat ilmassa ja tarkasti katsomalla voin jopa nähdä ääniaallot. Nauran viereisen kaverini jutuille, mutta en osaa palauttaa mieleeni mitä hän sanoi. Jotain, mitä oli tapahtunut aiemmin tai ehkä tulisi tapahtumaan. Otan huikan, mutta nesteen saavuttaessa makunystyräni virnistän, se on kultalonkkua. En ole koskaan välittänyt siitä, mutta annan sen valua kurkkuani pitkin sisään.
Tuuli tuntuu ihollani hieman sen heiluttaessa iho karvoja hyvin samalla tavalla kuin pellon ajettua, mutta jo hieman kasvanutta heinää. Joen pinnan liikehdinnät kopioivat pellon rauhallisia liikkeitä. Ne tanssivat keskenään kertovat päivän kuulumisensa kuin ne ovat tehneet vuosien ajan. Heitän kiven ja rikon yhdenmukaisuuden hetkeksi. Toisaalta en ole varma oliko yhdenmukaisuutta edes olemassa koskaan. Tapahtuiko mikään tästä oikeasti vai onko tämä muistojen ja mielikuvituksen summaa. Ehkäpä uni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti